Villa Hvittorpin tarina

Jugendvaikutteisen kansallisromanttisen Villa Hvittorpin rakennutti nuottiliikkeen omistaja Robert Emil Westerlund kesähuvilakseen 1902.

Villan ovat suunnitelleet maineikkaat arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen.

Villa Hvittorpin rakennutti yksityishuvilakseen apteekkari Robert Emil Westerlund (1859–1922). Westerlund avioitui Helena Emil Pentzinin (1860–1910) kanssa vuonna 1884. Perheeseen syntyi kolme poikaa. Oululainen R. E Westerlund oli hoitanut isänsä vanhaa apteekkia, mutta myi sen heti isänsä kuoltua vuonna 1896 ja omistautui kokonaan musiikkiharrastukselleen. Muutettuaan vuonna 1896 perheineen Helsinkiin, Westerlund perusti musiikkiliikkeen, Musiikki Westerlundin joka toimi osoitteessa Aleksanterinkatu 11. Liiketoiminnassaan Westerlund vaikutti erityisesti nuottikustantajana ja hyvien suhteiden luojana musiikkipiireihin. Hänellä oli mm. yksinoikeus Sibeliuksen nuottituotantoon.

Musiikkikustantajana Westerlund oli ollut tukemassa mm. Robert Kajanuksen ja Helsingin Filharmonisen seuran orkesterin kiertuetta Pariisin maailmannäyttelyyn 1900, Albert Edelfeltin kanssa.

Villa Hvittorp rakennettiin Gesellius-Lindgren-Saarinen arkkitehtitoimiston suunnitelmien mukaan vuosina 1901–1904. Arkkitehdit ihastuivat ympäristöön ja päättivät rakentaa itselleen talon samaisen järven rannalle. Arkkitehtikolmikon Hvitträsk ja Westerlundin Hvittorp valmistuivat samana vuonna.

Villan arkkitehtuurista  ja ympäristöstä

Linnamainen rakennus edustaa kansallisromanttista tyyliä. Talo suunniteltiin kokonaistaideteokseksi. Kupari- ja pronssitaonnat salin takassa, ulko-ovessa ja muissa rakennuksen yksityiskohdissa olivat taiteilija Eric O. W. Ehrströmin suunnittelemia.

Toiseen kerrokseen rakennettiin musiikkihuone, jota hallitsee takka ja kiinteä sohvanurkkaus lasimaalauksineen. Alkuperäiset Hvittorpin maalaus- ja lasitustyöt toteutti Salomo Wuorisen liike. Westerlundin keräilyharrastuksen vuoksi Villa Hvittorpista tuli sisustukseltaan eri tyylisuuntien kirjo.

Hvittorpin linnamaisuus tulee oikeuksiinsa torneineen ja monine ulokkeineen järven puolelta nähtynä. Rinteeseen rakennettu talo on kolmikerroksinen. Nykyisin Hvittorpissa valitettavasti ei ole juurikaan alkuperäisiä huonekaluja. Hvittorp on yksi kansallisromanttisen tyylin merkittävimpiä rakennuksia, mm. katon paanutuksessa ja taloa peittävässä rappauksessa, korkeat rapatut piiput, kattoikkunat ja tiilikatot sekä graniitin käyttö, pieniruutuiset ikkunat ja pyöreät tornirakennelmat ovat myös tyypillisiä arkkitehtikolmikolle. Arkkitehtuuriltaan Hvittorp edusti alkuperäisessä asussaan Vitträskin huviloiden aatelia. Siinä yhdistyivät lähes kaikki Gesellius-Lindgren-Saarinen arkkitehtitoimiston sen ajan pyrkimykset. Syynä siihen, ettei Hvittorpista tullut Hvitträskin tai Suurmerijoen kaltaista kokonaistaideteosta, voidaan pitää omistajan kirjavaa sisustusmakua.

Rannassa on kapea silta, joka johtaa keinotekoiseen saareen. Saaressa oli alkujaan suurikokoinen kuvanveistäjä Robert Stigellin suunnittelema Haaksirikkoiset veistos. Pronssinen Stigellin Haaksirikkoiset veistos pystytettiin Helsingin tähtitorninmäelle v. 1898. Hvittorpin saaressa ollut veistos oli silmämääräisesti samankokoinen. Siitä koska veistos katosi Hvittorpin saaresta, ei ole tietoa. Rannassa sillan kulmassa on tornirakennus, joka on toiminut mm. vesi- ja sähkölaitoksena.

Linnan ympärille suunniteltiin näyttävä puutarha. Puutarhasuunnittelusta vastasi Helsingin kaupungin puutarhuri Svante Olsson. Alueelle istutettiin v.1904 kaksisataa hedelmäpuuta, runsaasti marjapensaita, mansikkamaa, kukkaniittyjä ja keittiöpuutarha. Rakennuksiin kuului 19m pitkä ja 5,5 m leveä viinitalo, kasvihuone ja varasto ruusujen ja fuksioiden talvehtimiseen.

Villa musiikinharrastajien kokoontumispaikkana

Westerlundin aika oli Hvittorpissa iloista ja huoletonta. Vieraita kävi ja juhlia pidettiin paljon. Miltei naapureina asuvat Saarinen, Lindgren ja Gesellius perheineen vierailivat usein Hvittorpissa. Monet tuon ajan taiteilijat pistäytyivät usein Westerlundeilla, Akseli Gallen-Kallela oli vakituinen vieras. Takkahuoneen iso flyygeli oli ahkerassa käytössä. Eliel Saarisen suunnittelemassa komeassa kattokruunussa paloivat joka ilta uudet kynttilät. Westerlund teki Hvittorpista musiikkiväen kokoontumispaikan. Hvittorpissa vierailivat monet musiikin kärkinimet, säveltäjät Jean Sibelius, Robert Kajanus, Selim Palmgren sekä laulajatar Aino Achte joten Westerlundin vieraskirjassa oli vaikuttava joukko aikansa kulttuuripersoonallisuuksien nimiä.

Hvittorpin suunnittelussa huomioitiin erityisesti musiikin esittämiseen soveltuvat tilat. Alakerran suuren holvihallin, ruokasalin seinämaalaukset olivat alkuaan Väinö Blomstedtin maalaamat. Poistettujen Blomstedtin maalauksista seinään ei ole jäänyt jälkiä, mahdollisesti maalaukset oli tehty ohuelle kankaalle. Maalaukset hävitettiin Alvar Bergrothin, linnan omistajan toimesta 1940- luvulla ja korvattiin taidemaalari Gunnar Clementin (1906–1982) lehvä- ja kukka-aiheisilla koristemaaluksilla. Clement suostui vastahakoisesti tehtävään, mutta rahakas tarjous oli hänelle taloudellinen välttämättömyys.

Hvittorpin vaiheet Westerlundin jälkeen

Westerlund myi Villan Brennerille v. 1914. Brenner asui Hvittorpissa perheineen vuoteen 1916. Brenner myi Hvittorpin jo kahden vuoden omistuksen jälkeen liikemies Aleko Liliukselle. Heillä oli myös lemmikkinä karhunpentu. Liliuksen aikaan elettiin Hvittorpissa loisteliaasti. Huoneet oli sisustettu kirjavasti, eikä Hvitträskin arkkitehtien henki heijastunut irtaimistoon. Lilius myi Hvittorpin varatuomari Gustaf Westerlundille, R. E Westerlundin pojalle 1918. Myöhemmin Hvittorp siirtyi Gustaf Westerlundin appiukolle varatuomari Alfred Norrmenille. Hvittorp toimi perheen kesäpaikkana poikkeuksena oli talvisodan aika 1939. Talven 1940 jälkeen Norrmen myi Hvittorpin insinööri Alvar Bergrothille. Alvar Bergrothin aikaan 1940-luvulla Hvittorp koki suuria muutoksia. Hvittorpin persoonalliset kaakeliuunit purettiin. Eliel Saarisen vaimo Loja Saarinen muovaili paavin vaalin inspiroimana savesta kardinaalien karikatyyrikasvoreliefejä. Nämä eri ilmeiset Loja Saarisen muovailemat kardinaalien kasvot koristivat Hvittorpin toisen kerroksen kaakeliuunia, kunnes Bergroth puratti ne. Alakerran vuolukiviuunin kylkeen Alvar Bergrothin tytär Ingeborg Bergroth maalasi linnanneitoaiheisen ”Serenadin”. Vuolukiviuunin suunnitteli Jarl Eklund eikä sen kyljessä ollut alkuaan maalausta. Ingeborg Bergroth maalasi myös kolmannen kerroksen kattoon sabloonilla kukka-aiheita.

Sota-aikana talossa oli Ruotsin suurlähetystö. Sodan jälkeen Hvittorpissa oli tilapäisiä vuokralaisia. Vuonna 1955. Villa Hvittorpia tarjottiin vielä kerran Westerlundin suvulle, mutta kauppoja ei syntynyt.

Villa Hvittorp Espoon seurakuntien omistukseen

Näyttelijä Mirjam Kuosmanen ja hänen miehensä, elokuvaohjaaja Erik Blomberg muuttivat Hvittorpiin vuonna 1961. Kuosmanen-Blombergin pariskunnan oleskelu jäi lyhyeksi, sillä he asuivat siellä vain runsaan vuoden. Heillä ei ollut tarvittavia edellytyksiä huvilan kunnostamiseen.

Espoon seurakunnat ostivat Hvittorpin heti vuoden 1963 alussa. Kauppakirja myynnistä allekirjoitettiin 4.1.1963.  Kirkkovaltuuston päätöksen mukaan ostettiin Hvittorpin tilakokonaisuus 12,684 ha, joskin myöhemmin tila kasvoi kaupan myötä runsaalla hehtaarilla.

Hvittorp, Arkkitehtuuria & kulttuurihistoriaa. Kirjan on kirjoittanut Päivi Hovi-Wasastjerna, kirjaa voi ostaa itsellesi tai lahjaksi  Hvittorpista, kirjan hinta on 40 €.